Tämä on siitä erikoinen työ, että meidän tulee muodostaa kasvatuskumppanuus meille sijoitettujen lasten ja heidän lähiverkostonsa kanssa. Siinä voi joskus olla haastetta, että kuinka tehdä yhteistyötä vanhempien/huoltajien kanssa, jotka ovat syystä taikka toisesta menettäneet lapsensa huoltajuuden tai eivät enää huolehdi lapsensa arjesta pääpainoisesti ja lapsi on sijoitettu kodin ulkopuolelle.
Tämän reilun 10 vuoden sijaishuoltopaikkana toimimisen aikana eteemme on osunut vain yksi vanhempi, jonka kanssa on ollut mahdotonta tehdä yhteistyötä. Onneksi vain kerran, muiden kanssa yhteistyö on aina onnistunut, vaikka joskus olisikin ollut erimielisyyttä. On ollut myös hienoa nähdä, kuinka suurinosa vanhemmista ajattelee oman lapsensa parasta, silloinkin kun sijoituspäätös on ollut vanhemman tahdon vastaista. Yhtä tapausta lukuunottamatta kaikki vanhemmat ovat olleet kanssamme tiiviissä yhteistyössä, lapsen parhaaksi. Tahdonvastaisen huostaanotonkin jälkeen olemme saaneet tehtyä yhteistyötä.
Yhteistyö ja kasvatuskumppanuus tukevat lapsen kasvua ja kehitystä ja luovat luottamusta kaikkien välillä. Jos vanhemmat eivät luottaisi meihin ja puhuisivat lapselle meistä kielteiseen sävyyn, asettaisi se lapsen ikävään tilanteeseen. Lapsi joutuisi kummalliseen välikäteen, jossa hänen pitäisi muodostaa oma mielipiteensä meistä vanhemmalta kuultujen asioiden ja hänen oman kokemuksensa ollessa ristiriidassa. Uskoako vanhempaa, joka on lapsen mielestä aina oikeassa, vai uskoako omaa kokemusta perhekodista, jossa on hyvä ja turvallinen olla?
Onneksi suurimman osan kanssa yhteistyö on ollut rakentavaa ja olemme pystyneet aina keskustelemaan asioista lapsen parasta ajatellen.
Toimiva kasvatuskumppanuus:
•Lapsi on osallinen häntä koskevissa asioissa, hänelle ollaan rehellisiä ja avoimia tilanteestaan (ikätaso huomioon ottaen) ja hänen mielipiteensä huomioidaan aina ensiarvoisen tärkeänä. Lapsi ei saa päättää kaikesta, mutta lähtökohtana on aina yhteisistä pelisäännöistä lapsen kanssa yhdessä sopiminen. Meillä ei kukaan lapsi ole koskaan tahtonsa vastaisesti. Mikäli lapsi ei halua meillä olla, hänelle etsitään uusi paikka ja juridisesti hoitosopimuksensa perhehoitoyksikköömme puretaan. Tosin lapsi saattaa kiukustuksissaan tai kapinahengessään toivoa muuttoa pois, joten tulee aina arvioida onko kyseessä todellinen tarve vai uhmakkuus. Lue täältä, miten lapsen kanssa pyritään muodostamaan luottamuksellinen kumppanuus ja kuinka opitaan jakamaan tai käsittelemään liian painavia salaisuuksia. http://www.storyoften.com/meilla-perhekodissa-yritetaan-oppia-jakamaan-liian-painavia-salaisuuksia/
•Vanhemmat/huoltajat: tulevat kuulluiksi ja heidän mielipiteensä otetaan huomioon lapsen asioista päätettäessä. Vanhemman tulee kuitenkin huomioida, että lapsi muuttaa perhekotiin, meidän perheeseemme ja samalla hänen arkensa on perhekodin ”systeemin” mukaista. Ihan kaikkia bioperheestä omaksuttuja tapoja tai rutiineja ei voida välttämättä noudattaa. Tiivis yhteistyö ja yhteydenpito ei aina tarkoita päivittäisiä puheluita ja vierailuita, vaan niistä sovitaan aina lapsen sosiaalityöntekijän kanssa, yhteistyöneuvotteluissa ja lapsen hoito- ja asiakassuunnitelmaa laadittaessa. Perhekodin ovelle ei ole missään nimessä sallittua tulla ilmoittamatta! Meillä asuu myös muita sijoitettuja lapsia sekä omia lapsiamme, se tulee myös vanhempien ottaa huomioon. Arki siis sujuu aina kaikkien lasten parasta ajatellen. Meille ei voi kukaan lapsi muuttaa, mikäli vanhempi vastustaa sijoitusta tai lapsen meille muuttamista! Lähtökohta on siis aina se, että vanhempien kanssa yhdessä sovitaan lapsen muutosta tutustumisen jälkeen. Joskus vanhempi voi kesken sijoituksen ollakin sitä mieltä, että lapsen pitää palata takaisin kotiin tms., mutta muutto meille tapahtuu aina yksissä tuumin. Ehkä haastavinta on vanhempi tai huoltaja, joka lasta koskevissa asioissa ja päätöksissä ”vetää mattoa jalkojemme alta”. Kiellämme jotakin ja vanhempi sallii meidän ohi. Haastavaa on myös tilanne, jossa vanhempi syö lapsen luottamusta meihin puhumalla esimerkiksi siitä, kuinka ”ne ei välitä susta ne saa susta rahaa” tms. Ne on kaikkein ikävintä lapselle. Me kestetään kyllä ja voimme avoimesti keskustella vaikka taloudellisesta tilanteestamme tai työnkuvastamme, mutta niissä asioissa tulisi lapsi jättää rauhaan. Lapselle tärkeintä olisi, että yhteistyö toimisi. Parhainta on ne tilanteet, joissa perheiden kanssa puhalletaan yhteiseen hiileen ja muodostetaan kumpaakin kotia koskevat yhteiset pelisäännöt. Se luo turvaa ja luottavaista mieltä lapselle.
• Perhekoti ja Perhekodin vanhemmat sitoutuvat tekemään yhteistyötä lapsen lähiverkoston kanssa kaikella mahdollisella, lapsen edun mukaisella tavalla. Yhteistyömuodot sovitaan aina lapsen palavereissa ja kirjataan hänen hoito- ja kasvatussuunnitelmaan. Joidenkin perheiden kohdalla on mahdollista ns. rajaton yhteistyö ja saatamme soittaa jopa päivittäin, joidenkin kohdalla tulee kontrolloida sitä, ettei vanhempi soita päihtyneenä tai yritä tavata lasta päihtyneenä tai ettei lapsi ahdistu puheluista ja niiden laadusta. Vain kerran yhteistyö vanhemman kanssa on muodostunut sellaiseksi, että kaikki tapaamiset ym videoitiin ja puhelut nauhoitettiin. Muiden kanssa näiden kymmenen vuoden aikana olemme hyvässä hengessä tehneet yhteistyötä, ja olemme aina ongelmitta saaneet sovittua kotilomat ja muut lasta koskevat asiat.
• Muut yhteistyökumppanit: Lapsen sosiaalityöntekijä ja muut hänen verkostoon kuuluvat yhteistyökumppanit kuuluvat osaltaan kasvatuskumppanuuteen. Teemme yhteistyötä mm. lapsen opettajan, psykologin, koulukuraattorin, harrastuksen valmentajan, lähisukulaisten tai vaikkapa lapsen lääkärin kanssa. Yhteistyöverkosto muodostuu aina lapsen tarpeen mukaisesti. Yhteistyömme meille sijoitetun lapsen lähiverkostoon on ollut toimivaa lähes kaikkien lasten kontaktien kanssa. Meillä on ehkä käynyt tuuri myös sosiaalityöntekijöiden kanssa. Yhteistyökumppaniksemme on tähän saakka osunut vain lastensuojelun ammattilaisia, jotka todella ovat asettaneet lapsen edun edelle. Ei se ole sosiaalityöntekijöilläkään helppoa! Kuulevat uhkailua, saavat valituksia ja syytteitä ja joutuvat joskus asettumaan tiukastikin vanhempaa vastaan, mikäli yhteistyö lapsen edun mukaisesti ei suju.
Lapsen etu
Lapsen etu on aina avainsanana lastensuojelussa. Miksi se lapsen etu kuitenkin niin monesti sivuutetaan? Joskus lapsen tilanteeseen vaikuttaa sijoittavan kunnan määrärahat, joskus vanhemman etu ajaa lapsen edun edelle, joskus päätöksiä ei uskalleta tehdä haastavan vanhemman vuoksi tai katsotaan liian pitkään läpi sormien perheiden tilannetta edellä mainituista tai muista syistä, jotka eivät ole lapsen etu.
Meidän lastensuojelun työntekijöiden, ammatillisten perhekotien vanhempien, sosiaalityöntekijöiden, kuin myös valvovien viranomaisten tulisi aina asettaa työn lähtökohdaksi lapsi ja hänen arki! Kuinka helppoa olisikaan luovuttaa, kun kyseessä on haastava vanhempi? Kuinka helppoa olisi irtisanoa hoitosuhde ja lopettaa kaikki yhteistyö ja hankala asiakassuhde? Tällä ajatuksella aina joskus voimaannun! Mielessäni mietin, kuinka lopetan koko työn ja irtisanon lapsen paikan, jotta pääsen eroon vaikeasta vanhemmasta. Manailen tilannetta ja uhittelen itselleni tekeväni siirtoni, jotta vanhempi näkee kuinka lapsensa joutuisi taas vaihtamaan sijaishuoltopaikkaa vain ja ainoastaan vanhemman itsekkyyden vuoksi! Se ei kuitenkaan ole ratkaisu, joka olisi lapsen parhaaksi! Emme voi hylätä lasta siksi, että hänen vanhempansa olisi itsekäs, narsisti tai oman etunsa tavoittelija. Emme voi katkaista suhdetta lapseen, vaikka hänen vanhempansa olisi katkera meille. Kerran on yksi vanhempi purkanut meihin kaiken turhautumisensa ja pahan olonsa ajattelematta lapsensa mielipidettä lainkaan.
Lapsen etu on turvalliset aikuiset, jotka sietävät ja jaksavat, vaikka lapsen vanhempi olisi haastava. Lapsen etu on pitää hänestä huolta ja tarjota turvallinen koti silloinkin, kun vanhempi haukkuu ja asettaa kapuloitaan rattaisiimme. Ok, rajansa kullakin, myönnän! Tässä työssä on mukana myös meidän koko oma perhe ja omat voimavaramme. Johonkin on pakko rajata ja meillä se raja kulkee aina turvallisuudessa ja myös meillä asuvien muiden lasten edussa. Jos jonkun lapsen vanhempi uhkaisi perhettämme, olisi meidän pakko irtisanoa hoitosuhde. Tai jos lapsi itse ei meillä haluaisi asua. Meillä voi asua vain, mikäli lapsi itse haluaa. Meillä ei ole lukitut ovet eikä pakko olla. Tämän yhden vanhemman kohdalla kyllä mietin, oliko mitään järkeä edes yrittää kasvatuskumppanuutta? Olisi ollut helpompi alun alkaen irtisanoa hoitosuhde, eikä jatkaa vaikka se olikin lapsen toive. Lapsen toive ja vanhemman vaateet eivät aina kohtaa.
Joskus yhteistyö ja kasvatuskumppanuus päättyy
Lapsi saattaa muuttaa meiltä pois, koska hänen perheensä tilanne on kohentunut oleellisesti ja hänen on turvallista palata kotiin. Joskus lapsi on saanut meillä asuessaan riittävät eväät elämäänsä ja omien heikkouksiensa sietämiseen ja pystyy palata takaisin bioperheensä arkeen. Joskus yhteistyö katkeaa, kun lapsi kapinoi, eikä suostu sitoutumaan perhekodin arkeen ja rutiineihin. Joskus sijoitettu nuori raivoaa ja hatkaa, eikä palaa hatkoilta takaisin. Joskus joku lapsi lähtee meiltä sairaalajaksolle psykiatrista kuntoutusta tarjoavaan laitokseen. Ja vain kerran, lapsen vanhempi muodosti kuilua meidän ja lapsen väliseen yhteistyöhön niin pahasti, että lapsen hoitosuhde oli pakko päättää lapsen edun vastaisesti.
Vaikka virallisesti hoito- ja kasvatuskumppanuus päättyisikin, on meille jäänyt näiden vuosien varrelta niin huippu-ihania kanssakulkijoita tuttaviksi ja hyvänpäivän ystäviksi, joiden kanssa joskus vaihdetaan kuulumisia, kahvitellaan, muistellaan menneitä ja soitellaan ja viestitellään. Aina lapsi ei siis ole meille sijoitettuna vanhemman ongelmien vuoksi. Joskus lapsella voi olla ongelmia koulunkäyntiin, omaan mielenterveyteensä tai vaikkapa rajattomuuteensa liittyen. Monen isovanhemmat tai muut sukulaisetkin ovat meihin yhteydessä, joidenkin aikuiset sisarukset haluavat myös tehdä yhteistyötä lapsen parhaaksi. Hoitosuhteen päättyminen ei päätä suhdettamme lapseen. Jatkosta ja yhteydenpidosta päättää aina lapsi. Meille hän on ikuisesti ”yksi meistä” ja tervetullut ”kotiin”. Siltoja emme polttele takanamme, joten aina nämä ovet paukkuen -lähtijät ovat palailleet takaisin tai ottaneet muutoin yhteyttä.
Kerran perhettä — aina perhettä
on meidän ajatuksemme ja arvomme. On ihana haaveilla, että joskus saatan kelvata jonkun lainalapsemme lapsen mummiksi ❤️ Meidän työmme tärkein kulmakivi on sitoutuminen. Sitoudumme lapseen ja hänen rinnallaan kulkemiseen määrättömäksi ajaksi! Tässä työssä ei tunneta irtisanomisaikaa eikä tästä työstä varsinaisesti jäädä eläkkeelle tai edes lomalle. Lapsi tulee perheeseemme ja teemme töitä hänen parhaakseen ihan niin kauan, kuin hän meitä tarvitsee. Myös hoitosopimuksen ulkopuolella. Saamme välillä huolestuttavia puheluita tai viestejä meiltä pois muuttaneilta lapsilta ja aina vastaamme, vaikkei raha liikukaan hoitosuhteestamme. Aina kuuntelemme vanhempien huolia, vaikka kyseessä olisi kotiin palannut nuori. Ja aina autamme lasta ja hänen perhettään, kun apuamme kaivataan.
Kasvatuskumppanuus on aina lasta varten.
Meidän tulee aina muistaa, että lapsen parasta on, että hänen ympärillään on välittäviä aikuisia. Niitä aidosti välittäviä ja huolta pitäviä aikuisia ei voi koskaan olla liikaa! Kun itseä harmittaa vanhemman hankala asenne tai uhkaava käytös, ajattelen aina lasta. Onko lapsen paras palata kotiin, vaihtaa sijaishuoltopaikkaa vai jatkaa meillä? Sellaisiakin aina joskus voi joutua miettimään tässä työssä, kuten mietin nyt, tänä yönä.
Me emme tee mitään lasta koskevia päätöksiä
Me vain hoidamme lasta, mikäli niin yhdessä päätetään. Kuitenkin, aina joskus joku vanhempi kohdistaa kaiken katkeruutensa ja ahdistuksensa meihin. Pahinta on jos lapsi kiintyy meihin tai haluaa asua perhekodissa! -Vai onko? Onko lapsen etu olla perhekodissa, mikäli hän niin tahtoo? Ei ole yksiselitteistä sekään.
Joskus lapsen etu on mennä lastenkotiin, lastensuojelulaitokseen.
Joskus vanhemman on helpompi suhtautua lastenkodin työntekijöihin, kun hän ei koe työntekijöitä uhkana vanhemmuudelleen. Joskus vanhempi pelkää vanhemmuutensa olevan uhattuna, jos lapsi kotiutuu perhekotiin. Lastenkoti on myös turvallisempi paikka aggressiivisen vanhemman lapselle asua. Lastensuojelulaitokset ovat monesti vartioituja tai niissä on korkeammat turvallisuustasot. Perhekoti ei ole oikea paikka lapselle, joka oireilee todella rankasti tai lapselle, jonka huoltaja on fyysinen uhka lapselle tai perhekodin jäsenille!
Toteutuuko lapsen etu, jos huoltaja tehtailee rikosilmoituksia ja kaikenmaailman kanteluita ties mihin valvoviin viranomaisiin, vaikka lapsi haluaa jäädä? Jos lapsi ei halua mennä kotiin, niin sen pitäisi olla merkkinä siitä, ettei kotona ole kaikki hyvin. Jos lapsi haluaa olla perhekodissa, sen pitäisi olla vanhemmalle merkkinä siitä, että hänen lapsestaan pidetään perhekodissa huolta! Miksi lapsen kotiutuminen perhekotiin on uhka? Jokaisen vanhemman tulisi olla niin epäitsekäs, että nimenomaan osaisi toivoa lapselleen vain parasta kohtelua! Jokaisen vanhemman tulisi arvostaa perhekoteja, joissa lasta kohdellaan perheenjäsenenä, jossa lapsi voi hyvin ja jossa lapsesta pidetään huolta! Huolenpidon näkee lapsen yleisolemuksesta! Kiinnitä huomiota lapsen vaatetukseen, ravinnon saantiin ja henkiseen hyvinvointiin. Mikäli lapsesi voi hyvin ja on tyytyväinen sijaishuoltopaikkaansa, anna lapsesi kotiutua ja kiintyä perhekodin vanhempiin ja muihin lapsiin! Luottamuksen rakentaminen on tärkeintä, mitä voit tehdä lapsesi hyväksi! Oli kyse sitten lapsen ystävistä, opettajista tai vaikkapa valmentajista; luota lapseen ja rakenna toimivaa yhteistyötä lapsen parhaaksi!
Parhaat koskaan saamani palautteet tässä työssä:
Olen niin kiitollinen siitä, että pidit huolta lapsestani, kun en itse pystynyt
Kiitos, että tulitte meidän elämään! Olette ihania ihmisiä.
Olemme elävä esimerkki siitä, kuinka paljon hyvää lastensuojelu saa aikaan. Kun aina saa lukea vain huonoja tarinoita, niin ensin jännitti. Sitten huomasimme, kuinka lapsen vointi parani silmissä ja kuinka saimme takaisin ihanan lapsemme. Kiitos yhteistyöstä.
On ollut upeaa nähdä, kuinka lapsemme on taas oppinut luottamaan aikuisiin ja kuinka olette palauttaneet hänen elämänilonsa!
Kiitos, kun otitte lapseni osaksi perhettänne, kun en itse häntä pystynyt auttamaan.
Kurjaa, ettette voineet pitää lapsenlastamme, mutta tiedämme, että teitte parhaanne hänen hyväkseen. Olemme niin kiitollisia.
Näiden ihanien ihmisten, upeiden lasten, mahtavien muistojen ja koskettavien palautteiden ansiosta teemme tätä työtä. Täydellä sydämellä, vaikka tulisi kuraa niskaan. ❤️
Semmoisia mietteitä vanhemmuudesta ja kasvatuskumppanuudesta tällä kertaa. Nyt nukkumaan, sillä aamulla meiltä lähtee koulutielle taas seitsemän lasta!
Mukavaa koulun aloitusta ja syksyn odotusta joka perheeseen!
Katja