Haaveena perhekoti?

Minulta on usein kysytty, millainen perhehoitajan tulisi olla, millainen koti, miten voisi aloittaa jne., niin tämän päivän blogi -kommentin perusteella ajattelin postata aiheesta 🙂

Ammatillinen perhekoti ja sijaisperhe eroaa toisistaan monellakin eri tavalla, mutta siis ehkä oleellisimmat erot ovat siinä, että sijaisperheen vanhemmat voivat käydä myös kodin ulkopuolella töissä eikä koulutusta alalle tarvita. Sijaisperheet suorittavat Pride -valmennuksen, kun taas ammatillisen perhekodin vanhemmista vähintään toisella tulee olla sosiaalialan korkeakoulututkinto. Ammatillisen perhekodin vanhemmat työskentelevät kotona ja ovat toiminnasta vastuussa 24/7.

Ammatillisen perhekodin vanhemmilla tulee soveltuvan koulutuksen lisäksi olla riittävä lastensuojelun ja työnantajana/johtajana toimimisen työkokemus ennen perhekodin perustamista.

Millaisia ominaisuuksia perhehoitajalla olisi hyvä olla?

Ei ole olemassa samanlaisia perhekoteja tai samanlaisia perhehoitajia. Me jokainen perhekodin vanhempina olemme omanlaisiamme ja perhekotimme henki ja toiminta pohjaa persoonaamme.

Tätä työtä tehdään siis vahvasti omalla persoonalla. Toki lakeja ja asetuksia noudatten. Itseäni ei esimerkiksi ole siunattu erityisen pitkällä pinnalla ja ultimaattisella kärsivällisyydellä, kun taas mieheni luonteenpiirteitä nämä sanat kuvaavat eritoten. Meille tärkeää onkin, että täydennämme toisiamme ja olemme siten hyvä tiimi. Se missä minä olen se ideanikkari ja spontaani hauskanpitäjä, niin mieheni on enemmän harmaalla alueella eläjä. Hän maadottaa minua. Minä taas olen se, joka keskustelee lasten kanssa tunteista tai käy keskustelut parisuhteista, kavereista tai harmituksista. Eero enemmän on se arjen pyörittäjä, joka huolehtii kuskaamisia harrastuksiin, valmentaa ja auttaa matikanläksyissä. Minä kyselen kokeita varten, värjään hiuksia, shoppailen ja leivon. Tämä luonteiden erilaisuus näkyy siis myös arjen puuhien jakautumisena. Kummallakin on omat vahvuutensa ja se sopii meille erinomaisesti. Myös lapset tulevat juttelemaan kanssamme erilaisista asioista ja puuhaavat kanssamme eri juttuja.

Perhehoitajan tulee pyrkiä ymmärtämään hyvin erilaisista elämäntilanteista ja lähtökohdista tulevia vanhempia ja lapsia. Perhekodin vanhempana tulee pyrkiä kasvatuskumppanuuteen kaikkien kanssa ja yrittää ymmärtää vanhempia, jotta lapsen etu toteutuisi yhteistyön myötä. Osalla vanhemmista saattaa olla hyvinkin haastavia tunne-elämän vajavaisuuksia, päihdeongelmia, aggressiivisuutta tai muita käytöshäiriöitä, mielenterveysongelmia tai puutteita vanhemmuudessa. Myös lasten taustat ja kokemukset vaikuttavat tulevaan yhteistyöhön ja siksi tuleekin olla ymmärrystä etenkin siitä, että perhehoitoon tulevat lapset oireilevat lähes poikkeuksetta jollakin tavalla kokemaansa traumaan. Muutto pois kotoa on aina trauma lapselle ja ikävä kyllä osalla lapsista näitä muuttokertoja saattaa olla takana useampiakin. Jokainen uusi muutto ja tutustuminen uusiin ihmisiin on lapselle uusi trauma ja siksi meidän tulisikin toimia siten, että näitä muutoksia lapsen elämässä tulisi mahdollisimman vähän.

Ammatillisen perhehoitajan tehtäviä on olla mm. varaäitinä ja kasvattajana, arjen askareiden oppaana, tunteiden tulkkina, ymmärtäjänä ja kannustajana, pipien puhaltajana, harrastuksiin kuskaajana, ruoanlaittajana, iltasadun lukijana, lapsen vahvuuksien löytäjänä, kyynelten kuivaajana ja olkapäänä. Ennen kaikkea sinulla tulee olla avoin suhtautuminen uuteen, halu tarjota vieraalle lapselle koti ja toimia lapsen lähivanhempina.

Äiti, varaäiti vai työntekijä?

Joskus joku vanhempi sanoi minulle, että ”sinusta ei koskaan tule lapseni äitiä tai edes varaäitiä”. Vähän kirpaisi rumat sanat, mutta toisaalta ymmärrän myös vanhemman kurjan olon ja tarpeen purkaa sitö johonkin toiseen. Ammatillisen perhekodin arjessa olen siis äiti ja varaäiti, en työntekijä. Olen töissä, mutta koska työni on olla äiti, ei minulla ole lasten kanssa mitään erillistä työminää. Olen sama Katja, kuin olen omille lapsillenikin. Osa lapsista on asunut meillä jo vuosia ja esimerkiksi meillä yli 10 vuotta asunut lapsi kokeekin meidät vanhemmikseen. Meitä saa sanoa myös isäksi ja äidiksi, mutta luontevimmin meitä sanotaan etunimellä. Arjessa kuitenkin äidin roolissa toimin ihan jokaiselle meillä asuvalla lapselle. Se ei tarkoita sitä, että kenenkään äitiyttä olisin viemässä. Päin vastoin; meillä kyllä puhutaan vanhemmista paljon ja kunnioitamme jokaisen vanhempia.

Mielestäni suurinta epäitsekkyyttä ja rakkautta on antaa lapsen kiintyä ja luottaa häntä hoitaviin aikuisiin. Molemminpuoleinen luottamus olisi siis ensiarvoisen tärkeää. Sekä me perhekodin vanhempina, että lapsen vanhemmat haluamme lapsen parasta ja yhteistyömme lähtökohtana tulee aina olla lapsen paras.

Kun vanhempi on syystä tai toisesta joutunut luopumaan lapsestaan, on hänellä varmasti suuret tunteet pinnassa ja hyvin vaikeaa, kun joutuu luottamaan oman lapsensa toisten huomaan. Kuitenkin tärkeintä siinä hetkessä on asettaa omat tunteet sivuun ja käsitellä niitä ehkä jopa ammattilaisen kanssa ja olla lapsen tukena. Myös lapsi tarvitsee paljon tukea kriisin keskellä ja parhaiten häntä auttaa tieto siitä, että molemmissa kodeissa ajatellaan hänen parastaan ja tehdään yhteistyötä kunnioittaen toinen toisiamme.

Millainen talo perhekotia varten tulee olla?

No riittävän iso, turvallinen, siisti, kodikas ja toimintaan sopiva. Perhekodin perustamista suunnitellessa tulee olla yhteydessä kunnan/kaupungin rakennusvalvontaan sekä palo- ja terveystarkastajiin ja selvittää soveltuuko aiottu rakennus toimintaan. Luvat toiminnalle käsittelee oman kunnan sosiaaliviranomaiset sekä aluehallintovirasto.

Laki määrittelee ammatillisten perhekotien tilojen osalta paikkalukumäärän sekä tarvittavan henkilökunnan koulutuksen ja lukumäärän. Vuosien saatossa määräykset ovat koko ajan kiristyneet, mutta ehkäpä tärkeimpiä seikkoja tilojen suhteen on se, että jokaisella sijoitetulla lapsella tulee olla oma vähintään 12m2 kokoinen huone (poikkeuksena sisaruksille sopiva huone). Perhekodin tulee myös vastata erinäisiin määräyksiin mm. lääkkeiden ja asiakirjojen säilyttämisen osalta, laatia omavalvonta- ja pelastussuunnitelmia jne. Paljon siis paperinpyöritystä ja byrokratiaa ennen perhekodin perustamista.

Saako perhekoti itse päättää asiakkaansa?

Kyllä, saamme itse päättää minkä ikäisiä lapsia haluamme kotiimme ja vielä yksittäisen lapsenkin kohdalla tuumata sopisiko hän meidän perheeseemme. Kenenkään etu ei ole sopia lapsen muutosta ns.sokkona!

Me olemme profiloituneet enemmän teini-ikäisiin/nuoriin, mutta meidän perhekotiin voi muuttaa 0-18-vuotiaita lapsia ja nuoria. Meillä on asunut 4-18 vuotiaita. Pienemmät lapset useimmiten menevät sijaisperheisiin ensisijassa. Mitä pienemmistä lapsista on kyse, niin sitä useammin he menevät pieniin perheisiin, mutta perhekotiin, mikäli lapsen vanhemmat vaativat ammatillista osaamista tai olisivat liian haastavat normaalin sijaisperheen handlata.

Pyrimme aina etukäteen selvittämään mahdollisimman paljon lapsen taustoista, mutta joskus lapsi muuttaa hyvinkin akuutisti eikä siten ole pohjatietoja juurikaan saatavilla. Joskus meillä on käynyt tutustumassakin lapsia, jotka eivät olisi soveltuneet meidän porukkaan saumattomasti ja olemme joutuneet ohjaamaan eteenpäin. Koskaan ei kuitenkaan tiedä miten yhteistyö kunkin vanhemman kanssa lähtee sujumaan. Lähtökohtaisesti emme ota ollenkaan meilel lapsia, joiden vanhemmat vastustavat sijoitusta. Se ei tokikaan takaa mitään, sillä vanhempi saattaa ensin hyväksyä asian ja sitten myöhemmin heittäytyä hyvinkin hankalaksi. Tai lapsi saattaa aluksi vaikuttaa kohtalaisen tasapainoiselta, mutta myöhemmin sitten alkaakin oireilla hyvinkin vaikeasti. Jokaisen lapsen kohdalla meidän tulee aina pohtia sitä, miten hänen mahdollinen muuttonsa vaikuttaisi meillä jo asuviin lapsiin ja miten he tulisivat toimeen keskenään. Jos ottaisi lapsia selvittämättä mitään, niin kukaan ei välttämättä kotiutuisi tai ilmapiiri saattaisi olla huono. Meillä on jo vuosia ollut todella hyvä henki lasten välillä ja tunnelma perhekodissa rento ja avoin. Emme halua sen rikkoutuvan.

Koska me vanhemmat teemme tällaista työtä, joka vaikuttaa myös omiin lapsiimme, niin meidän tulee myös kunnioittaa heidän mielipiteitään. Meidän lapset ovat saaneet kertoa mielipiteensä ja tarvitsemme myös heidän hyväksyntänsä sille, että kotonamme asuu myös muita lapsia. Aina ei ole helppoa tutustua uusiin lapsiin ja toivottaa tervetulleeksi joskus jopa hyvinkin haastavasti käyttäytyvää lasta. Meillä on ollut onni saada kasvattaa lapsistamme hyvin avarakatseisia ja avoimia. He suhtautuvat meillä asuviin lapsiin ihailtavan hyväksyvästi. Ilman lapsiemme hyväksyntää, emme voisi toimia perhehoitajina kodissamme. Tämä on koko perheen elämäntapa.

Kysy mitä tahansa ammatillisesta perhekodista. minulle tärkeää on tehdä työtämme läpinäkyväksi, hälventää lastensuojeluun liittyviä negatiivisia mielikuvia ja antaa kasvot perhekodin vanhemmille.

Tsemppiä jokaiseen kotiin näin korona-aikaan! Pysykää terveinä.