Miltä mahtaa tuntua muutto perhekotiin?
Tämä on erilaisten purjeen paikkaajien näkökulma siitä, millaista on, kun perheeseen muuttaa uusi lapsi ja alkaa yhteinen matka täysin tuntemattoman lapsen kanssa.
En olekaan vielä kirjoittanut siitä, miltä tuntuu kun täysin vieras lapsi muuttaa meille. -Todella jännittävältä! Mielessä pyörii kymmeniä kysymyksiä ja täytän mieleni kaikenlaisella hössöttämisellä, huoneen valmiiksi laittamisella ja arjen kuvioiden selvittämisellä (koulupaikka, harrastukset jne.) Tämä alun valmistelu on kuin lähtisi matkalle, jonka määränpää ei ole ihan vielä selvä ja osa matkakumppaneista liittyvät seurueeseen matkan aikana. Tulee varautua huonoihin säihin, siihen, ettei kaikki tule toimeen keskenään tai siihen, että joku pyrkii kapteeniksi kapteenin paikalle.
Tulevan asukkaan muutto-puuhastelun lomassa jännitän ja pohdin muuttopäivää ja sitä, kuinka voisin saada lapsen tuntemaan olonsa mahdollisimman tervetulleeksi. Miten pahasti häntä on elämä kolhinut ja kuinka paikkaisimme hänen purjeensa? Voiko kaikenlaiset purjeet paikata?
Mietin: Tuleekohan lapsi toimeen muiden lastemme kanssa? Miltähän hän näyttää ja mitä on kokenut? Tykkääköhän uusi perheemme jäsen kodistamme? Tykkääköhän hän veneillä, mökkeillä tai pitääköhän hän koirista? Meidän täytyy varmaan vähän siivota ja pitää muistuttaa meidän teinejä viljelemästä typerää huumoria, heti alkuun ainakaan! Kuka muistaisi varoittaa lasta meidän sarkastisesta ja mustasta huumorista?
Mitä jos meidän välillä on vaivaannuttava hiljaisuus tai mitä jos toisella on niin paha olla, etten osaa auttaa, jos purjeessaan on niin pahoja reikiä, etten osaakaan paikata niitä?
Jotenkin minusta tuntuu, että meidän lapset on lakanneet jo vuosia sitten stressaamasta uuden lapsen muuttopäivää tai sitä, miten kaikki tulee sujumaan. Me aikuiset jännitämme senkin edestä. Kuitenkin, uskon, että se lapsi/nuori, joka kuulee uudesta kodista, meidän perheestämme jossakin päin Etelä-Suomea, on vielä meitäkin jännittyneempi. Mitä hän miettii tulevasta, kappaleesta matkaa, osana meidän perhettä?
Lapsi joutuu käymään mielessään paitsi muuton tuomia jännittäviä asioita, myös käsittelemään huolta vanhemmistaan, taakse jäävistä totutuista arjen kuvioista ja koti-ikävästä, ehkä pelkoa kavereiden hylkäämisestä jne. Joskus lapsi ei halua kuullakkaan vanhemmistaan, kun viha ja katkeruus nostavat päätään tai teini-iän myrskyt heiluttavat laivaamme. Silloin on tärkeää yrittää rakentaa siltaa lapsen ja vanhemman välille. Ei ole helppoa, ei! Lastensuojelun leimakin on niin negatiivinen, että joidenkin lasten vanhemmat kieltävät olemasta sellaisen kanssa, joka asuu perhekodissa tai lastenkodissa, vaikkei sijoitus ole ollenkaan lapsesta johtuvaa. Tuntuu kamalalta, muttei valitettavasti ole meille uutta.
Saatamme saada tiedon uuden lapsen muuttamisesta vain tunteja ennen hänen tuloaan. Joskus kiireellinen huostaanotto tapahtuu hyvinkin kiireellisesti, nimensä mukaisesti, ja apua tarvitsevalle lapselle on löydyttävä turvallinen paikka heti. Monesti lapset menevät ensin vastaanottokotiin, kriisiperheeseen tai johonkin perhetukikeskukseen, joiden tarkoituksena on ottaa lapsi vastaan kriisin keskellä ja löytää jatkosijoituspaikka mahdollisimman pian. Joskus vastaanottavissa paikoissa on täyttä ja meille perhehoitoyksiköihin tulee lapsia suoraan ”tilanteesta”, kerrankin soitto tuli, kun sosiaalityöntekijä oli jo lapsen kanssa matkalla meille (tai jonnekin muualle, jos meillä ei olisi ollut tilaa). Tässäkin tilanteessa lapset olivat ihan lunkisti, vaikka saivat tiedon, että ”meille muuttaa yksi poika noin tunnin päästä”.
Joskus tulijalla on vain päällään olevat vaatteet ja hänet on haettu vaikkapa suoraan koulusta, joskus meillä on hyvinkin aikaa ensin tutustua ja sitten vasta sopia muuttopäivästä. Tilanteet siis vaihtelevat ja siihen ovat omat lapsemmekin sopeutuneet. Vaikka lapset sopeutuvat ja mukautuvat, niin teemme kuitenkin tätä heidän ehdoillaan. Mikäli yhteiselo ei kertakaikkiaan onnistuisi tai lapsemme alkaisivat oireilla työmme johdosta, niin tätä kuviota olisi pakko harkita uudelleen. Toistaiseksi lapsemme ovat aina toivottaneet uudet perheenjäsenet avoimin mielin mukaan joukkoomme.
Olen oppinut näiden kymmenen vuoden aikana, että tarjoan sen mitä omille lapsillenikin tarjoan, yritän olla aina aito oma itseni kaikkine tunteineni ja pyrin luomaan suhteen, joka luonnollisesti alkaa rakentumaan, en yritä korvata ketään enkä tulla kenenkään tielle. Olen äitinä ja tarjoan tukeni. Mutta kuten kaikessa kanssakäymisessä, myös tässä mukana ovat myös henkilökemiat. Niitä ei voi pakottaa. Toisten kanssa tunnetasolle on helpompi päästä, toisten kanssa halaaminen on luonnollista ja toisten kanssa tutustuminen ottaa aikaa. Joihinkin tepsii huumori, toisiin ehkä vain se, että on vieressä. Jännittävintä on ne ensimmäiset hetket, kun lapsi tulee meille pienen omaisuutensa kanssa. Monella mukanaan on vain pari kassillista vaatetta. Monesti vaatteet ovat jo pieniä tai käyttökelvottomia ja sovimme yhdessä, että ne voivat jäädä kassiin odottamaan kotiinpaluuta. Joskus lapsen mukana kulkee hänelle tärkeä unikaveri, ehkä muutama valokuva. Jotkut tuovat sitten takakontillisen tavaraa 🙂 (pelikoneet, viltin, pehmolelut ja koko vaatekaapin sisällön).
Se hetki, kun lapsi astuu meille ensimmäisen kerran on kaikkien osalta jännittynyt. Ensimmäiseksi viedään tavaroita ja vaatteita paikoilleen ja sitten syödään. Miksi? -Koska, kaikki tulevat tutuiksi paremmin yhteisen pöydän ääressä. Niin toimit varmasti risteilylläkin: ensin katsastat hytin ja nostat ehkä hetkeksi jalat ylös ja kokeilet pedin pehmeyttä ja sitten lähdet tutkimaan laivaa ja buffaan syömään. Näin myös meillä! 🙂 Tämä risteily vaan jatkuu yleensä vähän pidempään. Tämä on sellainen pitkän matkan purjehdus, jossa pitää varautua olemaan mukana, vaikka matkanteko alkaisi jo väsyttämään ja miettisi kääntyäkö takaisin kotisatamaan.
Monesti ensimmäinen ilta hujahtaa ohi vauhdilla ja lapsi menee hyvin aikaisin nukkumaan. Kaikki uusi uuvuttaa ja on hyvä olla hetki ihan hiljaa omien ajatustensa kanssa. Ensimmäinen ilta uudessa kodissa voi olla pelottava, joskus myös huojentava. Kaikki lapset eivät ole väkisin kotoaan haettu, vaan jopa yli puolet meille tulevista lapsista on itse kotoa pois halunneet. Siltikin, oma perhe ja oma koti ovat ne, joita ikävöidään ja joista murehditaan. Sama pätee risteilyllä! Vaikka kuinka ajattelen, että meidän Karibian risteily oli mahtavin kokemukseni ja vaikka varasin itse matkankin, niin kuitenkin kaipaisin sieltä myös kotiin.
Kuinka pelottava onkaan hyppy tuntemattomaan, jossa yhtäkkiä sinulle annetaan iso uusi perhe ja koti, jonne muutat ja opettelet elämään osana tämän uuden perheen arkea. Miltä tuntuu, kun on pitkään elänyt ilman sääntöjä ja rajoja, muuttaa perheeseen, jossa yhtäkkiä onkin joku systeemi? Miltä tuntuu, kun ruoka-ajalla pitää istua 12hlö:n pöydän ääreen yhdessä, kun on tottunut syömään sitä, mitä kaapista sattuu löytymään? Miltä tuntuu, kun koti ei olekaan tyhjä tai täynnä humalaisten aikuisten ääniä, vaan talon täyttää lasten äänet? Miltä tuntuu, kun ei tarvitse pelätä kohoavaa kättä tai sanoja, jotka uhkaavat hylkäämisellä? En osaa edes kuvitella niitä fiiliksiä! Mutta tiedän, että jos molemmat (me ja uusi perheenjäsenemme) haluamme tutustua toisiimme; tästä matkasta tulee hyvä!
Matkamme ei varmasti ole vain tyyni ja aurinkoinen. Ei tyven venettä vie eteenpäin. Tarvitaan myös leppoisia tuulia ja vahva moottori, jotta matkamme etenee. Tämän reissun varrella on monta kasvun ja kehityksen paikkaa, joissa me kuljemme rinnalla. Tässä elämäsi purjehduksen varrella olemme tukena myrskyissä ja tyynnytämme suurimmat puhurit. Tällä matkalle et ole yksin. Olemme rinnallasi, kunnes aurinko taas paistaa ja uskallat tarttua yhdessä purjeisiin! Tästä alkaa se turvallinen arki!
Welcome aboard!
Mr&Mrs Sälpäkivi, toisenlaisten purjeiden paikkaajat 🖤⚓️
Ps. Ei meillä edes ole purjeita veneessä. Mutta vene on ja elämä sen kyydissä säiden mukaista.
Lue täältä, miten luottamusta aletaan rakentamaan ja kuinka käsitellä liian painavia salaisuuksia:
http://www.storyoften.com/meilla-perhekodissa-yritetaan-oppia-jakamaan-liian-painavia-salaisuuksia/
Kurkkaa myös opettajan kirjoittama artikkeli aiheesta, miltä oppilaasta tuntuu, kun kotiin muuttaa vieraita: https://www.aamulehti.fi/a/514089b2-1125-4d95-8d76-f1ba94bd16b8
Purjeenpaikkaaja
Tuuli laulaa lähtijöille, kutsuu kauas kulkijoita
Ota heidät vastaan purjeenpaikkaaja
väsyneet, veneensä särkeneet
Avaa suojainen satama ja laske levottomat laineet
tuuli tuima taltuta
Parsi purjeet puhjenneet, korjaa korkeat salot, mastot miehen mittaiset
Anna turvaksi tuuli joka rantaan asti kantaa.
Pidä lyhtyä yllä jotta näen kotiini tulla.
( Heli Pukki)
Ideri/Heli Pukki: Olet tässä