Tee lapsellesi ”kympin todistus”

Kohta on taas opettajilla aika arvostella oppilaita ja meidän vanhempien kurkistaa, millaisia numeroita lapsemme ovat saaneet. Tässä kohtaa olisi tärkeää muistaa, että lapsemme ovat paljon muutakin kuin ne numeriset arvostelut ja kuinka paljon niiden ulkopuolelle jääkään tietotaitoa, kokemusta, oppimista ja kasvua!

Jokainen ansaitsee kehuja osakseen!

Mitä jos tekisit itse lapsellesi todistuksen? Antaisit kehuja siitä, kuinka ihana lapsesi on, kuinka upeasti hän osaa huolehtia ystävistään, kuinka hän jaksaa innostua harrastuksistaan tai kuinka hän muistaa käydä katsomassa isovanhempiaan. Itse tekemässä todistuksessa kertoisin siitä pilkkeestä silmäkulmassa, niistä huikeista tilannekomiikan hetkistä ja siitä kuinka upeasti lapsi pystyy unelmoimaan ja kurkottamaan tähtiin, heikosta koulumenestyksestä ja huonoista numeroista huolimatta. Kertoisin, kuinka ihanasti hän hoitaa pikkusisariaan, kuinka hyvää ruokaa hän laittaa tai kuinka upeita runoja hän kirjoittaa.

Nyt joku saattaa luulla, etten kannata numeroarvostelua, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Numerot kuitenkin kertovat, millä tasolla oppiminen on ja myös siitä, minkä verran ja missä oppiaineissa lapsi voisi yrittää parantaa ja missä hän saattaisi tarvita enemmän tukea. Ei-numerinen arvostelu on mielestäni vieläkin haastavampaa ja sanan säilä saattaa osua kipeästikin. Numero 6 saattaa olla helpompi ottaa vastaan, kuin vaikkapa sanat ”ei vielä osaa…” tai ”et täysin muista keskittyä”.

En usko kaikkien opettajien objektiivisuuteen numeroiden antamisessa. Aivan liian usein kuulen lapsiltani, miten joku on saanut vaikkapa liikunnasta 10, vaikkei ko.henkilö osallistu kaikkiin lajeihin lainkaan. Joku opettaja saattaa antaa pisteitä, koska oppilas on jonkin lajin huipulla. Voiko siis 10 saada se, joka aina tekee täysillä ja osallistuu, vaikkei ole huippuosaaja? Joku opettaja puolestaan sanoo, ettei anna kenellekään kymppiä, koska kukaan ei ole täydellinen. Mitä varten se numero sitten on arvoasteikolla?

Miten oppimista, kasvua ja kehitystä arvioidaan?

Arvosanan antaminen on myös opettajille haastavaa, kuvittelisin. Miten asetetaan oppilaat tiettyyn järjestykseen ilman, että opettajan mielipide vaikuttaisi? Voiko opettaja olla täysin objektiivinen arvostelussaan? Ja toisaalta; onko reilua jos numero perustuu pelkästään koemenestykseen?

En voi omien ja lasteni koulukokemusten vuoksi olla ajattelematta, että jopa numerolla arvosana nousee niillä oppilailla, jotka kirkassilmäisinä istuvat hymyillen pulpetissaan ja näyttävät siltä, että kuuntelevat, vaikka mieli leijailisikin alkavassa viikonlopunvietossa tai siinä, kuinka ”toi opettaja ei tajua mistään mitään”. Olen yrittänyt sanoa lapsilleni, etenkin parille heistä, että siellä tunneilla kannattaisi edes leikkiä kuuntelevansa. Vahingossa saattaisi tarttua mukaan myös tietoa ja ainakin näyttäisi siltä, että kiinnostaa. Mutta, entä jos ei kiinnosta?

Numeroarvostelu on melko yksipuolinen tapa, joka perustuu lähinnä koemenestykseen. Moni opettaja ei saata muistaa edes kaikkien oppilaisensa nimeä, etenkään kurssimuotoisessa lukio-opiskelussa. Voisi moni työyhteisö ”räjähtää” liitoksistaan, jos arvioisimme aikuiset toinen toisemme todistuksella työvuoden päätteeksi. Joku kokisi heti syrjintää, toinen pahoittaisi mielensä, kolmas jäisi burnoutille ja joku ehkä paistattelisi johtajan suosiossa. Minkä arvosanan antaisit työkaverillesi tai pomollesi työilmapiirin myönteisestä kehittämisestä? Kuinka monta sulkaa saisit hattuusi, jos kriteereinä olisikin kannustaminen, usko hyvään, rohkeus, tunteiden näyttäminen ja luovuus?

Todistus vanhemmuudesta?

Haaste: Pyydä lastasi antamaan todistus itsellesi sanoin ja koulunumeroin vanhemmuudestasi. Uskallatko tarttua haasteeseen?

Sulka suurin sielun kipinästä

• Ajattelin tänä vuonna tehdä lapsillemme omat todistukset. Ne todistukset eivät ole numeroarvioinnilla ja niissä keskitytään niihin vahvuuksiin, joita lapsillani on. Ne vahvuudet vievät eteenpäin ja auttavat suuntaamaan katsetta asioihin, joissa lapsi on hyvä. Keskitytään siis onnistumisiin, kehittymiseen ja oppimiseen ja unohdetaan tästä kodin todistuksesta ne puutteet, epäkohdat ja heikkoudet. Lapsi on täydellinen niin monessa! Joka vuosi päiväkodissa työskennellessäni tein oman ryhmäni lapsille nämä ”todistukset”! Ja voi kuinka tärkeitä ne olikaan 3-5-vuotiaille! Hekin saivat olla ”isoja” ja näyttää kotona kouluikäisille sisaruksille todistustaan! Ja koululaiset kateellisina katsoivat, kuinka pikkuiset saivat kehuja huimista pullanleipomistaidoista ja ihanista aamuhaleista päiväkotiin tullessa.

Harmi, että niillä kouluarvosanoilla tänäkin keväänä yhteishaussa koittaa räpiköidä eteenpäin sadat nuoret, joilla peruskoulun viimeiset vuodet ovat menneet niin ja näin, ei ole ollut motia tai jaksamista. Meillä on yksi sellainen nuori, jota vähän harmittaa se, ettei ole kaikki oppiaineet kiinnostaneet tai opettajan kanssa kemiat eivät ole kohdanneet ja se näkyy todistuksessaan. Lentokoneasentajaksi opiskelu kiinnostaisi, mutta onko nyt ovet sinne suljettu, koska ikävuodet 14-16 eivät ole hänen kohdallaan olleet ne helpoimmat?

Heli Pukin runo on muodostunut perhekotimme nuorten perinteiseksi läksiäis- tai konfirmaatiokortiksi. Runo Siivet on minulle tärkeä muistutus siitä, kuinka juurikin ne ei-numeriset kasvamisen merkit ovat tärkeitä! Näiden tärkeiden ”sulkien” näkisin kasvattavan ne siivet elämää varten, ei opettajia ja koulua varten!

Siivet

Sulka rehellisyydestä

Sulka rohkeudesta

Sulka uskosta ja urheudesta

Sata sulkaa suuresta surusta

Tuhat onnen tuntehista

Sulka suurin sielun kipinästä.

Sulista kasvavat

Suuret kantavat siivet

Tuuleen, tuleen, varjoon, valoon

-päivään huomiseen.

Heli Pukki

Miami beach ja nuoripari

Pudotus maanpinnalle/terveisiä teineiltä:

Ei kuulemma tartte alkaa väsää mitään todistuksia: raha riittää kiitokseksi varsin hyvin! 😀