Bonusperhe: 4 meidän, 5 lainassa, 1 vapaaehtoisena
3 eniten kysyttyä kysymystä ammatillisen perhekodin perhesuhteista ja elämästä sijaisperheenä:
- ”Onko nää KAIKKI teidän lapsia?”
- Voiko rakkautta riittää tai entä jos ei rakastakaan toisten lapsia?
- Kärsiikö omat lapset tästä elämäntavasta?
Meidän lapset, biolapset, omat lapset, syntyneet lapsiksemme
Vastaus Nro. 1
Lainalapsia, bonuslapsia, extralapsia ja ”omia lapsia”, kaikki yhtä suurperhettä
Meillä asuu neljän oman lapsemme lisäksi esikoisemme poikaystävä. Ammatillisena perhekotina meillä on 6 lastensuojelun sijaishuoltopaikkaa. Omien lastemme lisäksi meillä siis asuu vaihtelevasti 3-6 meille sijoitettua 1-19-vuotiasta lasta tai nuorta. Tästä väkimäärästä tulee siis tämän blogin nimikin: story of ten, tarina kymmenestä lapsesta. Tällä hetkellä talouteemme kuuluu 10 alaikäistä lasta/nuorta
Osa lapsista on lainassa vain, osa on meille muuttaneita ja osa on omia lapsiamme, kaikki kuitenkin meidän lapsia. Osa asuu meillä muutaman kuukauden, osa puolet lapsuudestaan. Osa käy yhden yön turvassa nukkumassa, osalle toimimme tukiperheenä ja osa asuu meillä ihan aikuiseksi saakka. Sijoitusten pituudet vaihtelevat, mutta meillä on ollut suhteellisen vähän vaihtuvuutta. Pisimpään asuneet ovat olleet meillä 9-10 vuotta. Meidän kotimme kautta maailmalle on lähtenyt kymmenen vuoden aikana 12 lasta/nuorta. Yhteinen aikamme ei määrää lapsemme -käsitettä, eikä tunnesidettä lapseen. Toisten kanssa tunneside syntyy pian, toisien kanssa rakkauden tunne antaa odottaa jopa vuosia.
Ammatillisen perhekodin arjessa on paljon samaa, kuin uusperheen/uusioperheen arjessa: on meidän koti ja toinen koti. Uusperheessä pohditaan monesti näitä samoja kysymyksiä, kuin meillä perhekodissa. Meiltä ammatillisesta perhekodista käydään kotilomilla toisessa kodissa ja myös meidän tulee ottaa huomioon kahden eri kodin kuviot, säännöt, tavat ja tottumukset. Myös lasten näkökulmasta perhekuvio saattaa olla aika samanlainen, kuin eroperheissäkin.
Muuttaako termistö mitään? Kannattaako takertua nimiseikkoihin?
Termit ja nimitykset perhekodin aikuisista ja lapsista onkin sitten haastavampi osuus. Bonus-, sijais-, laina-, extra-, vara-, etä-/lähi -etuliitteetovat yleisimmin käytettyjä, mutta kaikista niistä joku aina pahoittaa mielensä tai kokee ne jollakin tavalla alentavina. Tämä onkin kinkkinen kysymys. Lapsia ei nykyään saisi kutsua SIJAISLAPSI -sanalla, koska lapsi ei ole kenenkään sijainen, eikä myöskään varalla. SIJAISVANHEMMAT ja varavanhemmat puolestaan ovat sallittuja sanoja, sillä me perhekodin vanhemmat toimimme toisten vanhempien varalla arjessa.
BONUSLAPSI on jo melko myönteiseltä kuulostava termi, mutta viittaa ehkä hieman enemmän uusperheeseen, kuin sijaisperheen lapsiin tai ammatillisen perhekodin lapsiin. Meillä kyllä toimisi käsite BONUSSISKO tai BONUSVELI, lastemme puhuessa toisistaan. EXTRALAPSI on melko neutraali käsite, jossa lapsi tulee perheeseen extrana, mutta siinä on hitusen negatiivinen kaiku, joka saattaisi merkitä sitä, että lapsi on jotakin ylimääräistä tai liikaa. BONUSVANHEMMAT on myös ihan ok.
Itse tykkään sanasta LAINALAPSI, sillä oikeastaan kaikki lapset ovat meillä vain lainassa, omat ja meille muuttaneet. Lapset saadaan vain lainaksi, kunnes he lentävät pois pesästä. Puhun ”meidän lapsista” yleisesti ottaen ja lainalapsista vain silloin, kun tarvitsisi tehdä eroa meille syntyneiden tai muuttaneiden välillä.
Koen meidän olevan ”lainalapsillemme” VARAVANHEMMAT. Olen mielummin varaäiti tai bonusäiti, kuin sijaisäiti. Voimme myös olla LÄHIVANHEMMAT. Myös viranomaiset saattavat puhua uusioperheiden kohdalla lähi- ja etävanhemmista, merkkaamaan sitä, jonka luona lapsi asuu. Etävanhempi ei tarkoita henkisesti etäistä, vaan sitä, että asuu fyysisesti etäämmällä. Varavanhemmat termiä saatetaan käyttää myös leikkisästi puhuttaessa vaikkapa lasten kaverien vanhemmista silloin kun lapsemme ovat olleet toisten hoteissa vaikkapa viikon ajan mökkireissulla tms.
Myös biolapsista, ”omista” ja ”oikeista” lapsista puhuminen on hankalaa tässä termiviidakossa. Meidän lapsille me olemme ne ainoat vanhemmat. Ei ole mitään varavanhempia tai muitakaan. Heille sisarukset ovat sisaruksia ja meille muuttaneet lapset enemmän tai vähemmän bonussisaria. Tästä enemmän vastauksessa Nro.3.
Termistö on muuten ihan yhtä haastava KOTI -sanan kohdalla. Sillä vaikka meille koti on koti ja idyllisesti ”koti on siellä, missä sun sydän on”, niin etävanhempi/biovanhempi tai lapsen etäämmällä asuva vanhempi saattaa loukkaantua koti -sanan käytöstä ja korostaa lapsen toista kotia sanalla OIKEA KOTI ja meidän kodista käyttää enemmän termiä PERHEKOTI. Kakkoskoti antaa ymmärtää, että puhuttaisi kesämökistä. Monesti toisesta kodista puhutaan myös vanhemman nimen mukaan, esim Katjan koti.
Addua ja Vanssia muutama rivissä. Tässä meidän perheen kengistä ehkä 1/5. Perhekodin kaikki jäsenet ovat osa tätä perhettä, meidän lapsiamme, lainassa tai omia, perhettä kuitenkin!
Lapsiamme ovat he, joiden kengät löytyvät eteisestä. Perhettämme ovat kaikki, joille ostamme vaatteet ja ruoan, joita kuljetamme kouluun ja harrastuksiin, joiden asioita hoidamme ja joiden murheita korjaamme. Perhe on se, joka istuu samaan ruokapöytään, riitelee, rakastaa ja huolehtii toisistaan ja puuttuu toistensa asioihin.
Tuli niiin pitkä teksti, että vastaus kysymykseen Nro. 2 löytyy täältä:
http://www.storyoften.com/about/my-family/riittaako-rakkautta-jokaiselle-lapselle/
Vastaus Nro. 3 tästä linkistä:
http://www.storyoften.com/about/my-family/lastemme-elamaa-ammatillisessa-perhekodissa/
Ihanaa viikkoa!
Terkuin Katja