ÄITI ❤️
Äiti sanana pitää sisällään suuren tunnelatauksen. Äiti on rakas, äiti on tärkeä. Äiti kuljettaa harrastuksiin, äiti laittaa ruokaa, letittää hiuksia, lohduttaa, kuuntelee murheita, neuvoo ja päsmäröi, äiti auttaa läksyissä ja äiti katsoo esityksiä. Äiti leipoo, äiti ostaa uudet farkut, halaa kun joku kiusaa, puolustaa ja selvittää riitoja. Äiti tuo herkkuja, kun lapsi on sairaana ja äiti huolehtii ja murehtii, kunnes lapsi on kotona.
Äitiys on lahja, äitiys on päätös
On niin suuri kunnia saada olla äiti. Saada olla äiti niille, jotka on kohdussaan kantanut ja niille, jotka ovat tulleet muuta kautta lapsikseni, lainaksi minulle. Äidiksi ei tulla sattumalta, vaan se on päätös alkaa pienen ihmistaimen kasvattajaksi, hyvän huomaajaksi, tukijaksi, turvaksi ja rakkauden antajaksi. Se lupaus sisältää hurjan määrän vastuuta ja velvollisuuksia. Lupaus huolehtia toisesta aina, myös silloin kun se on vaikeaa. Äitiys annetaan lahjaksi. Osalle saa olla äiti, osalle saan olla varaäiti. Osa lapsista kutsuu minua Katjaksi, osa äidiksi.
Nuori äiti
Minusta tuli äiti reilun 17 vuotta sitten, juuri ennen vuoden vaihtumista vuonna 2001. Olin nuori äiti, juuri täyttänyt 21 vuotta. Olin niin onnellinen omasta lapsestani! Äitiys tuntui heti alusta saakka hyvin luontevalta. Ehdimme mieheni kanssa käydä lapsettomuushoidoissa vajaan vuoden verran, ennen kuin meitä onnisti. Vuonna 2003 sain ’luomusti’ pienen pojan ja yhtäkkiä olinkin kahden lapsen nuori äiti. (Olimme muuten joskus silloin Ylen Sunnuntaivekkari -ohjelmassa teemalla ”nuoret vanhemmat” ;)) Kolmannen lapsen sain vuonna 2007. Tämän pienen pojan piti olla viimeinen meille syntyvä lapsi, mutta ihanat lapset jättivät pienen kaihon sydämeen, että jospa vielä joskus. Se joskus olikin vuonna 2012, kun saimme kuopuksemme. Vielä kerran saimme kokea sen vaipparallin ja yöheräämiset, pienen ihmeen ihanan kasvun. Tuntui, että perheemme on ”valmis”. Elämä oli antanut meille lahjaksi kaksi tyttöä ja kaksi poikaa.
Suurperheen äidiksi nuorena
Vuonna 2010 meille muutti kaksi lasta. Nämä kaksi ihanaa lasta tekivät meistä ammatillisen sijaisperheen, perhekodin. Olimme suurperhe jo tuolloin viiden lapsemme kera! Mutta suurperheemme on tänä päivänä jo 12 jäseninen! Perheeseemme kuuluu 4 synnyttämääni lasta, viisi meille sijoitettua lasta sek esikoisemme poikaystävä, joka on asunut meillä jo kaksi vuotta. Enää meidän ydinperhemme ei kasva, lukumäärä on nyt juuri oikea. Olen saanut kasvaa äitinä neljälle ”omalle” lapselle ja varaäitinä monelle ihanalle lapselle. Meidän kodissamme on asunut 12 toisen äidin lasta. Osa on muuttaneet takaisin ioperheisiinsä, osa omileen, osa on valitettavasti muuttanut meiltä lastensuojelun laitoksiin.
Äitiys ei katoa, äitiä ei voi korvata
Äitiyttä on monenlaista, yhtä monenlaista, kuin on meitä äitejäkin. Äitiyttä on myös luopua lapsesta tai ottaa toinen äiti rinnalle kulkijaksi silloin, kun omat voimavarat eivät yksin riitä. Äitiys ei katoa, äitiys ei vähene, vaikka sen jakaisi. Äitiä ei voi korvata. Äiti on aina sydämessä. ❤️
Äitiys on minulle tärkeintä
Olen omille lapsilleni se ainoa äiti ja sen lisäksi työni on olla äiti. Se rooli on ehkä maailman vaikein! Kuinka rakastaa ja huolehtia ilman, että loukkaa toista äitiä. Kuinka olla jollekin tärkeä, ottamatta liian tärkeää roolia. Kuinka kuitenkin, huolimatta toisesta äidistä, olla lapselle arjessa se tärkeä tuki ja turva. Lapseni ehkä osaisivat parhaiten minua äitinä arvioida, mutta luulen olevani sopivasti tiukkis, riittävästi rento, vähän hassu ja hulluttelija, hitokseen hössöttäjä, huolehtija, murehtija ja herkkis. Luulen osaavani lohduttaa, kun on murheita, antaa neuvoja, silloin kun niitä ei kaivattaisi. Luulen osaavani auttaa monessa elämän tiukassa mutkassa; kun läksyt on hankalia, koulussa vaikeaa, kun kaveri oli ilkeä, kun seurustelukumppanin kanssa tuli riitaa, kun joku petti lupauksensa tai kun tuli itku ilman syytä. Viimeksi lohdutin, kun joku oli ilkeästi kommentoinut somessa, että ”onks sut haettu jostain orpokodista”. Käskin vastaamaan, että ”En ole orpo ja orpokoteja oli joskus ehkä 1900-luvun alkupuolella. Orpo on sellainen, jolla ei ole vanhempia, mutta URPO on sellainen, joka somessa sellaisia kyselee!”
Olen muuten myös hitsin ärsyttävä, hankala riitakumppani, äiti, joka puuttuu kaikkeen, äiti joka vaatii yrittämään parhaimpansa, äiti joka odottaa kotitöihin osallistumista, huomauttaa lippiksestä ruokapöydässä ja haluaa keskustella käytöksestä. Aina ei äidin ohjeet ja ajatukset, mielipiteet ja sanat kiinnosta. Mutta etenkin niissä tilanteissa olen ÄITI. Äiti jaksaa kiukut. Äiti ottaa vastaan suuret surut. Äiti ymmärtää, että kaikkein läheisimmille uskaltaa osoittaa kaiken kurjan, mitä mielen päällä on.
Äitiys on suurin haaste elämässä! Kuinka selvitä vähintään 18-vuotta tästä tehtävästä? Äitiys ei lopu, kun lapsi täyttää 18-vuotta. Äitivuosien varrella äitiyden rooli muuttuu ja lopulta joku saattaa kutsua jopa mummiksi. Ehkä joskus varamummiksikin. ❤
Rakkaat lapseni
Äitiys on muutakin kuin biologiaa! Äiti on se, joka hoitaa ja huolehtii. Äiti on se joka lähettää koulutielle, paikkaa haavat, lohduttaa, antaa halit ja neuvoo, silloinkin kun lapsi ei jaksaisi ohjeita kuulla. Äiti on se joka auttaa läksyissä, katsoo esityksiä ja pelejä, vie leikkipuistoon, tekee eväitä, leikkaa hiukset ja ostaa uudet farkut. Äiti on se, jonka sydän on syrjällään huolesta ja se joka odottaa lapsensa kotiin. Äitiys on elämäni paras asia ja samalla suurin haaste, josta en selviä ilman kyyneliä, naurun remakoita, ankaraa palautetta tai suloisimpia haleja. Äitiyttä on pitää lasta lainassa, tarjota mahdollisuudet kasvuun ja kehitykseen ja lähettää elämän poluille vahvoina ja itsenäisinä muistuttaen, että:
kotiin saa aina tulla!
Sellaisia ajatuksia äitiydestäni. Millainen äiti sinä olet tai haluat olla?
Terkuin Katja